Pinnin Kultakampa jaettiin Hiusalan risteilyllä helmikuussa. Kuvassa Pinnin kustantaja Hannu Perkonsalo, palkinnon vastaanottanut Hiuksilla Hyvää ry:n hallitus: Late Zlatan, Erika Wasenius-Pyrrö, Outi Varjamo sekä Timo Pyrrö. Oikealla Pinnin toimittaja Pia Paalasvuo.

Pinnin Vuoden Kultakampa –mainepalkinto jaettiin Hiuksilla Hyvää ry:lle Suomen Hiusyrittäjien järjestämällä Hius- ja Kauneusalan risteilyllä helmikuun 11. päivä. Yhdistyksen perustajajäsenet olivat silminnähden liikuttuneita saamastaan Pinnin tunnustuksesta.

– Itkuhan siinä tuli, kun saimme tietää palkinnosta. On upeaa, että tekemämme työ on huomattu ja alan ammattilehti nosti yhdistyksen aivan omaan arvoonsa. Kultakampa-palkinto on enemmän, kuin olisimme voineet toivoa, yhdistyksen puheenjohtaja Erika Wasenius-Pyrrö kertoo silmät loistaen ympärillään Hiuksilla Hyvää ry:n hallituksen jäsenet Late Zlatan, Outi Varjamo ja Timo Pyrrö.

Kultakamman yhdistykselle jakoi Pinni-lehden kustantaja Hannu Perkonsalo yhdessä toimittaja Pia Paalasvuon kanssa.

– Yhdistys keräsi ensimmäisessä tapahtumassaan hyväntekeväisyyteen yli 9000 euroa ja on sen jälkeen jatkanut menestyksekkäästi pyyteetöntä toimintaansa sekä hiusalan että vähempiosaisten hyväksi. Olette aivan loistavia, Hannu Perkonsalo kiitti yhdistystä palkinnonjakotilaisuudessa. Yhdistys sai jakotilaisuudessa kampaajayleisöltä raikuvat aplodit.

– Vaikka palkintoa vastaanottamassa on vain hallitus, on tämä palkinto tarkoitettu jokaiselle kampaajalle, jonka sisällä asuu hyväntekijä. Yhdessä olemme enemmän ja on hienoa, että voimme yhdistyksen kautta helpottaa jokaisen alan ammattilaisen halua auttaa, Late Zlatan kiitti kaikkia vuoden aikana eri tapahtumiin osallistuneita hius- ja kauneusalan ammattilaisia.

Teksti: Pia Paalasvuo
Kuva: Jukka Perkonsalo

Share This